Raisio: ”Ylivoimaista tuotetiedon hallintaa!”

Raisio on kansainvälinen pörssiyhtiö, joka keskittyy terveelliseen ja vastuullisesti tuotettuun ruokaan sekä kalanrehuihin. Raision tunnettuja brändejä ovat mm. Benecol, Elovena, Sunnuntai, Torino ja Benella. Jo pitkän matkan taittanut, noin 320 ihmistä työllistävä Raisio Oyj luottaa kaikessa tekemisessään kolmeen arvoonsa: rohkeuteen, reiluuteen ja innostumiseen.

Let’s take it from the top: Tästä kaikki alkoi

RockOnin ja Raision yhteistyö alkoi jo vuosia sitten kun Raisiolla ilmeni ongelma, johon rokkareillamme oli ratkaisu. Raisio-konserni tarvitsi uuden tavan luoda, johtaa, rikastuttaa ja jakaa tuotetietoa. Tarve uudelle järjestelmälle syntyi, kun todettiin, että tuotetiedon hallintaan ja jakeluun meni todella paljon aikaa, eikä silloinen järjestelmä vastannut kaikkia asiakastarpeita. Tarvittiin siis kipeästi keino, jonka avulla sekä tuotetiedon laatu että ajantasaisuus paranisivat, tuotetiedot saataisiin päivitettyä useille verkkosivuille sekä Synkkaan.

Tuotetieto hallintaan automaatiolla

RockOn ratkaisi nämä ongelmat mahdollistamalla ajantasaisen ja oikean tuotetiedon jakamisen jälleenmyyjille ja muihin järjestelmiin, samalla mahdollistettiin tuotetiedon tuottamisen osittainen automatisointi. Järjestelmällä parannettiin tuotetiedon laatua ja yhtenäisyyttä eri kanavissa ja muodostettiin selkeä prosessi, jonka mukaan lanseeraukset ja tuotehuollot tulisi toteuttaa. Säästääkseen työtunteja oikeasti merkitykselliseen työhön sekä lisätäkseen tuotetiedon laatua ja yhtenäisyyttä kaikissa kanavissa, Raisio otti käyttöön RockOnin Akeneo PIM-järjestelmän. Uuden ratkaisun avulla päästiin eroon turhista exceleistä, sillä kaikki tarvittava tieto löytyy nyt samasta paikasta loogisesti.

Tuote kuin tuote – hallinta onnistuu

Jo vuosia ennen RockOnin olemassaoloa, rokkarimme tarttuivat päättäväisesti hyvin monia koskettavaan tuotetiedon hallinnan haasteeseen. Tämä sama järjestelmä toimii Raisiolla edelleen jatkuvasti kehittyvänä ylläpidettävänä ohjelmana. Samankaltaisia ratkaisuja hyödynnämme laaja-alaisesti useilla eri toimialoilla ratkaistaksemme tuotetiedon hallintaan liittyviä haasteita.

“Olen työskennellyt rockonilaisten kanssa jo useamman vuoden ajan ja olen alusta saakka ollut vaikuttunut siitä, miten hyvin he ymmärtävät toimialaspesifin tarpeemme tuotetiedon hallinnan suhteen. Rockonilaiset ja heidän järjestelmänsä on mahdollistanut useita aikaa säästäviä toimintoja, jotka näkyvät työssämme joka päivä.”Katariina Kasurinen, Tuotehallintapäällikkö, Raisio-konserni / Terveelliset elintarvikkeet -yksikkö

Lue lisää, kuinka tuotetiedon hallinnan avulla säästät fyrkkaa ja voit käyttää aikasi olennaiseen eli rockiin, bisnekseen ja unelmien toteuttamiseen! 

 

P.S. Raision ja Rock Onin yhteistyö kantoi hedelmää kun asiakkaamme Ravintoraisio voitti GS1 Finlandin ensimmäisen Tuotetietomestari-palkinnon tunnustuksena erinomaisesta tuotetietojen hallinnasta. Lue lisää palkinnosta täältä!

 

 

Takaisin