Esittelyssä kaikkien aikojen rock-ikoni Teemu Tapper

19.12.2019

Mistä RockOn sai alkunsa? Kuka näitä huippuriimejä oikein kirjoittaa? Tänään esittelyvuorossa on kaikkien aikojen rock-ikoni, bändin perustaja Teemu Tapper. Istutimme Teemun hetkeksi alas ja haastoimme hänet vastaamaan näihin fanien kysymyksiin!

Kuka olet?

Olen Teemu Tapper, RockOnin perustaja ja toimitusjohtaja. Takana on kohta 20 vuotta it-alalla ja yrittäjänä 15 vuotta. RockOn on neljäs yritys, jonka olen perustanut tai ollut mukana perustamassa.

Mitä teet?

Toimitusjohtajan tehtävien lisäksi olen vahvasti mukana meidän projekteissa ja myynnissä. Mielelläni koodaisin enemmän, mutta siihen ei tahdo aika riittää. Vapaa-ajalla touhuilen mieluiten lasten kanssa ja yritän työn vastapainoksi liikkua mahdollisimman paljon. Jos aikaa jää, niin kitaran rämpyttely sekä leffat ja sarjat ovat mainiota ajanvietettä.

Mistä sait idean RockOnin perustamiseen?

Kyse ei ollut vain ideasta vaan halusta tehdä töitä missä olen hyvä ja mistä pidän, mutta samalla ottaa oppia ja tehdä asiat vielä paremmin, kuin mitä aiemmissa yrityksissäni. Halusin rakentaa yrityksen, jossa itselläni ja kaikilla muilla on hyvä olla. Rokkiteema puolestaan sopii hyvin siihen mitä me halutaan olla: ei niin väritön, hajuton ja mauton IT-talo. Lisäksi olen huomannut, että oikeasti kovien ohjelmistotalojen huippukoodarit ovat tyyppinä paljon lähempänä rokkistaraa, kuin perinteistä it-insinöörimuottia.

Mitä tuot bändiin?

Huonojen vitsien ja huonon huumorin lisäksi tuon varmasti eniten kokemusta sekä yrittämisestä että ohjelmistokehityksestä. Päivittäisessä työssä vahvuuteni on useiden laajojen kokonaisuuksien hallinta. Tyyppinä en ole välttämättä se kaikkein helpoiten lähestyttävin, mutta varmasti reilu ja aito.

Lempibändi ja biisi?

Täysin mahdoton kysymys! Musiikkimaku menee itsellä ihan fiiliksen mukaan, mutta ehkä ne useimmin kuunnellut bändit ja biisit löytyvät sieltä 90-luvun rock- ja alternative-scenestä.

Mitä RockOnin arvot sulle tarkoittaa?

Pidetään yhtä ja tehdään työt yhdessä – ketään ei jätetä yksin. Annetaan vapaus toteuttaa ja päättää itse tekemisestä ilman turhaa byrokratiaa. Kannetaan vastuuta ja tehdään työt niin hyvin, että voi itse olla niistä ylpeä. RockOn!

BUUKKAA DEMO, NIIN LAITETAAN HOMMA ROKKAAMAAN!

Lisää blogeja

SO LET IT BE WRITTEN

Ei hajuttomille ja mauttomille uutiskirjeille. Kyllä rakkaudella kootuille Mixtapeille, joihin on mahtunut vain ne kovimmat helmet, ja joita vain harvoille lainataan. Klikkaa itsesi kovimmalle VIP-listalle ja tilaa RockOnin Mixtape suoraan sähköpostiisi.