Ikoninen rocklegenda hyppää mukaan RockOniin

2.7.2019

Mitä olisi maailman kovin bändi ilman todellista rocklegendaa? Koska RockOnilla myydään pelkkää platinaa ja kultalevyjä, mukaan halutaan myös kaikista kovimmat rockarit. Tervetuloa mukaan bändiin pitkän linjan huipputekijä, Jake Hätinen! Keräsimme fanien kysymykset ylös ja selvitimme, millä fiiliksillä Jake lähtee kanssamme kiertueelle.

Kuka olet?

Olen Hätisen Jake ja tulen Hyvinkäältä. Microsoftin ja sen teknologioiden parissa on tehty hommia reilun 10 vuoden ajan haastavissakin projekteissa ja isojen teollisuusasiakkaiden kanssa. Vapaa-aika menee hyvän ruuan ja erinomaisen musiikin parissa.

Mitä teet?

RockOnilla lähden vetämään meidän Etelä-Suomen tekemisiä eli minut löytää meidän Helsingin toimistolta Kaapelitehtaalta. Tarkoituksena on kasvattaa osaamiskeskus sinne Jyväskylän rinnalle. Teknologiamielessä olen ehdottomasti Microsoft-ihminen eli heidän pilvipalvelustaan Azuresta tiedän kaiken ja vahva teknologinen osaaminen siellä.

Miksi valitsit RockOnin?

Minua kiehtoo tällainen erilaisuus ja muista erottautuminen. Sitten toisaalta hyppäsin RockOnin kelkkaan, koska täällä on osaavat työkaverit, loistava ilmapiiri ja asiameininki.

Mitä uutta tuot bändiin?

Asiapainotteisesti tuon bändiin Microsoft -ja Azure -osaamista, epäasiapuolelta kuivaa huumoria.

Lempibändi & biisi?

Lempibändi on Viikate ja biisi saman bändin “Yönseutu”.

Mitä RockOnin arvot sulle tarkoittaa (veljeys, vapaus, ammattiylpeys)?

Ne tarkoittaa sitä, että saa tukea ja apua kun sitä tarvitsee, uskalletaan sanoa asiakkaalle myös, kun ne on väärässä ja ollaan ylpeitä siitä mitä tehdään. Odotan sitä, että pääsen mukaan luomaan RockOnista Suomen parasta työpaikkaa.

TERVETULOA MUKAAN JAKE, NYT VAAN BUUKKAAMAAN HELSINKIIN KEIKKAA!

Lisää blogeja

SO LET IT BE WRITTEN

Ei hajuttomille ja mauttomille uutiskirjeille. Kyllä rakkaudella kootuille Mixtapeille, joihin on mahtunut vain ne kovimmat helmet, ja joita vain harvoille lainataan. Klikkaa itsesi kovimmalle VIP-listalle ja tilaa RockOnin Mixtape suoraan sähköpostiisi.