Suomen parhaat PIM-osaajat juhlakiertueella Kroatiassa  

2.11.2023

Six Nights in Dubrovnik is Better Than One Night in Bangkok.

Vuoden aikana lukuisia PIM-projekteja ja uusia asiakkuuksia rohmunnut RockOn juhlisti 5-vuotista uraansa etätyökiertueella Kroatiassa. Ikoninen suomalaiskokoonpano vannoo yhteisten ulkomaankeikkojensa nimeen.

”Haluamme pitää huolen siitä, että etätyöstä huolimatta bändimme pysyy yhtenäisenä ja vahvana eikä tarinamme pääty epäonnistuneisiin sooloprojekteihin. Tästä syystä käymme kerran vuodessa yhteisellä ulkomaan rundilla viettämässä laatuaikaa yhdessä”, kertoo rokkareiden uusi COO Jake Hätinen.  

Ja kun Suomen kovimmat PIM-osaajat kokoontuvat yhteen, siinä menee helposti viikko!

Wake Me Up When September Ends

Vuoden 2023 kiertue alkoi aurinkoisena lokakuisena sunnuntaina, jolloin rokkarit eri puolilta Suomea roudasivat itsensä Helsinki-Vantaan lentokentälle. Osa oli pakannut kamansa varsin kevyesti tuoden mukanaan pelkän käsimatkatavaran ja korvatulpat, kun taas toisilla oli mukanaan pedaalilauta ja siihen päälle muutama lisäefekti. Kukin tyylillään, kuten rokkareiden filosofiaan kuuluu.   

Iloisten jälleennäkemisten jälkeen otettiin yhteinen suunta kohti aurinkoa. Tällä kertaa kohteena oli Kroatia ja Dubrovnik. 

Kiertue olisi voinut saada varsin yllättävän käänteen, jos koko orkesteri olisi saanut ruokamyrkytyksen heti ensimmäisen illallisen seurauksena. Bad Medicine sanois Jon Bon Jovi. Onneksi rokkarit ovat kuitenkin kovia kuin Eddie Van Halenin kitarasoolot, joten yhteinen etätyöviikko pääsi alkamaan täysin suunnitelmien mukaan.  

Viikon aikana töitä paiskittiin niin yhteiseltä päälavalta, bäkkäriltä kuin omista hotellihuoneista käsin. Päivät poljettiin Dolly Partonin tyyliin 9 to 5 ja illat larpattiin Game of Thronesia Dubrovnikin vanhassa kaupungissa. Liekö sattumaa, että useimmin rokkarit illallistivat Hard Rock Cafe:n terassilla.   

Come Sail Away

Kiertueviikon huipennus ja virallinen yhteisesiintyminen tapahtui vanhalla purjelaivalla Dubrovnikin vanhan kaupungin edustalla – dramaattisesti auringonlaskun aikaan. Ilta oli mitä kaunein ja meri mukavan tyyni. Auringon laskiessa horisonttiin oli rokkarin helppo miettiä mielessään, is this the real life or is this just fantasy? 

Samana iltana myös nostettiin maljat 5-vuotiaalle RockOnille. Viiden yhdessä vietetyn vuoden jälkeen saumaton groove syntyy jo kuin itsestään ja soolotkin soljuvat hyvin yhteen muun kokonaisuuden kanssa.  

Kiertueviikko piti sisällään myös useita improvisoituja yhteiskeikkoja pienemmillä kokoonpanoilla eri puolilla Dubrovnikia. 

And That’s How the Story Goes

Koko Suomihan sen jo tietää, että RockOnilta löytyy maan kovimmat PIM-osaajat ja rokkaavimmat sovelluskehittäjät. Mutta tiesitkö, että riveissämme soittaa Carita, jonka Harley & Davidson saa jokaisen Volvo-kuskin unelmoimaan Born to be Wildista. Ja eturivimme kärkirokkaajat Mika ja Vesa ovat aina hyväntuulisena “salil eka, salil vika”.  

Bändiimme kuuluu myös Esko, joka onnistuu ikuistamaan rokkareiden parhaimmat ilmeet kiertuekuviin. Eikä unohdeta bändin legendaarista perustajaa Teemua, joka on tarvittaessa tai pyytämättäkin valmis syömään bändiläisten jäätelöt. 

Matka oli hyvä muistutus siitä, että jokainen bändikaveri on myös omanlaisensa musadiggari yksilöllisine musiikkimakuineen ja levykokoelmineen. On hienoa soittaa arjessa yhdessä tällä porukalla!  

Törkyjutuista kymmeniä keltaisia kortteja jaettuna, mutta ei yhtään televisiota ikkunasta heitettynä. The end.   

Kiertuearvio: 5 tähteä. 

Bookkaa oma PIM-keikka!

Nyt on muuten erinomainen aika bookata PIM-keikka rokkareiden kanssa, sillä kitarat on täynnä sähköä ja koko bändi täynnä d-vitamiinia! Otapa yhteys kiertuemanageri Matti Alalauriin, niin laitetaan rokki soimaan!

Lisää blogeja

SO LET IT BE WRITTEN

Ei hajuttomille ja mauttomille uutiskirjeille. Kyllä rakkaudella kootuille Mixtapeille, joihin on mahtunut vain ne kovimmat helmet, ja joita vain harvoille lainataan. Klikkaa itsesi kovimmalle VIP-listalle ja tilaa RockOnin Mixtape suoraan sähköpostiisi.