Qstock on yksi Pohjois-Pohjanmaan suurimmista musiikkifestareista. Sekä ulkomaisia että kotimaisia esiintyjiä houkutteleva festari on järjestetty vuodesta 2003 alkaen ja se on ollut jatkuvassa nosteessa. Vuonna 2021 Qstock vietiin läpi 20 000 päiväkävijän kapasiteetilla.

TIUKKAKIN AIKATAULU HANDLATTIIN LOISTAVASTI

Qstockiin tarvittiin lyhyellä varoitusajalla mobiiliapplikaatio, joka toimisi digitaalisena käsiohjelmana. Projekti oli aikataulun puolesta haastava, koska pandemian takia applikaatiota päästiin tekemään vasta reilu kuukausi ennen festarin alkua. 

“Aiempina vuosina Qstockin mobiiliapplikaatio ei toiminut toivotulla tavalla. Kilpailutuksen ja suositusten pohjalta valitsimme tänä vuonna yhteistyökumppaniksi RockOnin. Lähtötilanne oli todella haastava, sillä pandemiasta johtuen pystyimme aloittamaan applikaation kehitystyön vasta kesäkuun puolessa välissä. Qstock järjestettiin heinäkuun viimeisenä viikonloppuna. RockOnin asiantuntijat olivat todella joustavia ja osaavia, ja handlasivat tiukan aikataulunkin loistavasti”, Qstockin markkinointi- ja viestintäkoordinaattori Binta Jabbi summaa. 

OMA ROKKARI FESTARIALUEELLE PÄIVYSTÄMÄÄN

Qstockin järjestäjät vaikuttuivat rokkareiden kovasta omistautumisesta yhteistyölle. “Pidin erityisesti siitä, että sain toimia suoraan RockOnin asiantuntijan kanssa ilman turhia välikäsiä. Ja kuinka monesta firmasta saa oman koodarin festarialueelle päivystämään? RockOnin kanssa homma toimi kuin rasvattu, sillä Jake oli itse Qstockissa ja hyppäsi aina yleisön joukosta tuotantotilaan avuksi, kun tuli muutoksia. Hän hoiti homman vimpan päälle”, Binta ylistää. 

Jaken lisäksi myös muut rokkarit saivat nauttia mahtavasta festariviikonlopusta sekä tietysti applikaatiosta itse käyttäjinä.

 

EROON NEGATIIVISISTA PALAUTTEISTA

Qstockissa oltiin enemmän kuin tyytyväisiä lopputulokseen. Aiemmin applikaatio oli ollut yleisin valituksen aihe. Tämän vuoden applikaatiosta ei tullut negatiivista palautetta.. Myös visuaalisuudesta applikaatio keräsi kiitosta. “Meillä on jo ideoita jatkokehitykselle, jos applikaatio toteutetaan ensi kesänä”, Binta paljastaa.

Jos yhteinen keikkakiertue ja kumppanuus kiinnostaa, heitä mailia keikkamanageri Matille

SO LET IT BE WRITTEN

Ei hajuttomille ja mauttomille uutiskirjeille. Kyllä rakkaudella kootuille Mixtapeille, joihin on mahtunut vain ne kovimmat helmet, ja joita vain harvoille lainataan. Klikkaa itsesi kovimmalle VIP-listalle ja tilaa RockOnin Mixtape suoraan sähköpostiisi.