6 syytä, joiden vuoksi PIM on kannattava sijoitus

28.6.2023

Vaikka asenne onkin tärkeä, se ei yksin takaa menestystä. Kestohitit syntyvät bändeiltä, joiden soittimet harmonisoivat keskenään täydellisesti ja joiden yhteissointi on hienosäädetty viimeisen päälle. Sama pätee tuotetiedon hallintaan. Toki PIM-projektilla on aina myös hintansa, mutta toisin kuin hieman elähtäneen rokkarin, PIM-projektin ROI on laskettavissa.

Akeneo on tuotetiedon ylivoimainen hallitsija ja rokkareiden luottovalinta kiertuekaveriksi. 

Mistä PIM-projektin ROI sitten syntyy? Miten Akeneo saa verkkokaupat kukoistamaan ja yritysten kassakoneet kilisemään?

 

1. Paremmat konversioprosentit

Akeneon PIM-työkalut on luotu kasvattamaan konversioprosenttia paremman tuotetiedon avulla. Asiakas tarttuu helpommin tuotteisiin joiden tiedot ovat yhdenmukaisia eri kanavissa. Tarkempi ja laadukkaampi tuotetieto parantaa tuotteen näkyvyyttä Googlessa sekä nostaa tutkitusti keskiostosta. 

 

2. Vähemmän palautuksia

On toki tärkeää saada asiakas ostamaan tuote, mutta verkkokaupan tuloksen kannalta on myös kriittistä minimoida asiakaspalautusten määrä. Arviolta jopa 40 % verkkokaupan palautuksista olisi vältettävissä paremmalla tuotetiedolla. Mitä tarkempaa tuotetietoa asiakkaalle pystytään tarjoamaan, sitä pienemmiksi kalliit palautusprosentit saadaan. Pyrkimällä aktiivisesti pienentämään asiakaspalautusten määrää tehdään myös arvokasta vastuullisuustyötä. Jatkuvasti nousussa olevat palautukset kuormittavat myös ympäristöä hekilökunnan resurssien lisäksi.

 

3. Tehokasta tuotetiedon rikastamista

Asioita voi tehdä kahdella tavalla: tavanomaisesti ja tehokkaasti. Me rokkarit vannomme tehokkuuden nimiin. PIM tehostaa tuotetiedon hallintaa ja tekee tuotetietojen rikastamisesta helppoa kaikissa kanavissa. Mitä vähemmän joudumme käyttämään aikaa tuotetietojen parissa, sitä enemmän resursseja jää muuhun tekemiseen, kuten vaikkapa uusien hittien kirjoittamiseen. 

 

4. PIM säästää aikaa ja rahaa

Onko mikään turhauttavampaa kuin se, että olet juuri saanut valmiiksi hittibiisin, mutta sitä ei saada julkaistua ihmisten kuunneltavaksi? Tämä on tuttu tilanne monille yrityksille. PIM tehostaa uusien tuotteiden lanseeraamista ja julkaisemista. Akeneo auttaa julkaisemaan uudet tuotteet nopeasti ja oikeilla tiedoilla, ja pian ne ovatkin jo matkalla tilaajien luokse.

 

5. Enemmän tuotteita, enemmän myyntiä

Älä jää yhden hitin ihmeeksi! Kun olet saanut tuotetiedot hallintaan ja soittimet soimaan kauniisti yhteen, voit huoletta lähteä laajentamaan repertuaariasi. Dropshipping, uudet myyntialustat, laajempi tuotevalikoima – sinulla on kaikki menestyksen avaimet käsissäsi.

 

6. Ota uudet kanavat haltuusi

Kun tuotetiedot kulkevat vaivattomasti paikasta toiseen, olet valmis valloittamaan maailman – tai ainakin uudet myyntikanavat.  Sinun ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen jokaisen uuden myyntikanavan kohdalla, vaan Akeneo kokoaa kanavat yhteen sinun hallittaviksesi. 

 

Olisiko nyt aika ottaa tuotetiedot haltuun ja tehdä sijoitus, joka ei ole vain järkevä vaan ennen kaikkea tuottava? Vaikka baarien nurkkapöydistä huutelulla onkin omat puolensa, haluaisimme kuitenkin nousta kanssasi festareiden päälavoille ja antaa tuotteidesi loistaa.

Ps. Jos haluat saada kaiken olennaisen tiedon tuotetiedonhallinnasta yksissä kansissa, lataa legendaarinen PIM-oppaamme. Jos puolestaan haluat kuulla tarkempaa hintaluokkaa omalle PIM-projektillesi, ota suoraan yhteyttä keikkamanageri Matti Alalauriin. 

Lisää blogeja

SO LET IT BE WRITTEN

Ei hajuttomille ja mauttomille uutiskirjeille. Kyllä rakkaudella kootuille Mixtapeille, joihin on mahtunut vain ne kovimmat helmet, ja joita vain harvoille lainataan. Klikkaa itsesi kovimmalle VIP-listalle ja tilaa RockOnin Mixtape suoraan sähköpostiisi.