Festariyleisö vaatii lisää ESG:tä – PIM vastaa huutoon tehostamalla tuotteiden vastuullisuustietojen hallintaa

Vastuullisuus ei ole mikään hetken muotioikku – kuten 90-luvun eurodance – vaikka se rokkaakin nyt kovempaa kuin koskaan aiemmin. Vastuullisuus nousee yhä tärkeämmäksi tekijäksi kuluttajien ostopäätöksissä ja sen takia jokaisen tuotteita myyvän business managerin pitäisi olla aiheesta kiinnostunut. Tai muuten saattaa tulevien kesien festarit jäädä soittamatta. Joko sinun tuotteesi tuovat selkeästi ja avoimesti esille tietoja, jotka auttavat fanejasi ja ”Band-2-Band” -asiakkaitasi tekemään tietoisia ostopäätöksiä?

Vastuullisuus soi lainsäädännössä

Laki, direktiivi, säännöt.. nämä eivät varsinaisesti kuulu rokkareiden suosimaan sanavarastoon, mutta toisinaan ne tuovat uusia yleisöjä PIMille.

Vuonna 2024 voimaan astuva EU:n kestävyysraportointidirektiivi vaatii sen piiriin kuuluvia yrityksiä raportoimaan kestävyyskäytäntöjään sekä oman hiilijalanjälkensä. Tehokas tuotetiedonhallinta on tässäkin yhteydessä avainasemassa. Oikein toteutettuna sillä luodaan vankka pohja vastuullisuusraportoinnille.

Vaikka yritys ei itse olisi lakisääteisesti velvollinen raportoimaan kestävyystietojaan, Band-2-Band-maailmassa ja osana raportointivelvollisen yrityksen arvoketjua, hiilijalanjälkitiedot tulevat nopeasti tarpeeseen. Muuten on vaarana, että joutuu oman lämppäribändinsä syrjäyttämäksi. Hiilijalanjälkitiedon on siis tarpeellista olla helposti saatavilla.

Myös uusi rakennuslaki vaatii rakennuttajia raportoimaan rakennusten hiilijalanjäljen, mikä korostaa tarvetta rakennusmateriaaleihin liittyvien tuotetietojen tehokkaalle keräämiselle ja raportoinnille.

Yleisöt innostuvat ESG:stä

Myös kuluttajien tietoisuus ympäristön ja sosiaalisen vastuullisuuden merkityksestä on nyt ennätyskorkealla ja se ohjaa heidän valintojaan yhä vastuullisempien tuotteiden suuntaan. Trendi on sama ympäri maailmaa, sillä yli puolet kuluttajista ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta. Tuotteiden vastuullisuusominaisuudet eivät ole enää vain pienten, tietoisesti ostavien ryhmien vaatimus, vaan ne ovat tulossa standardiksi kaikissa tuloluokissa.

Ei ole siis ihmekään, että kulutus suuntautuu yhä enemmän sellaisten tuotteiden puoleen, jotka tuovat esiin ympäristö- ja sosiaalista vastuullisuuttaan. McKinseyn ja NielsenIQ:n tekemä globaali tutkimus paljasti, että kuluttajien ostopäätöksissä on havaittavissa selvä suuntaus kohti tuotteita, joiden pakkausmerkinnöissä korostetaan kestävyyttä.

Kuluttajien ”Eko-heräämisestä” kertoo sekin, että kestävien tuotteiden verkkohaut ovat kasvaneet jopa 71 prosenttia viimeisen viiden vuoden aikana maailmanlaajuisesti. Suuntaus on sama niin korkean kuin matalan tulotason maissa.

Kuluttajilla on siis selkeä jano tuotteiden vastuullisuustiedon suhteen. Miksipä siis et antaisi yleisöllesi sitä mitä he haluavat?

PIMin avulla viestit vastuullisuustiedot tehokkaasti asiakkaille ja jälleenmyyjille

Tuotetiedonhallintajärjestelmä PIM on rokkareiden suosima tietojärjestelmä, eikä sen toimintakyky petä vastuullisuustietojenkaan osalta. PIMiin on mahdollista kerätä monia tuotteisiin liittyviä vastuullisuustietoja, jotka auttavat asiakkaitasi tekemään vastuullisia ostopäätöksiä:

  • tuotteiden raaka-aineiden alkuperä
  • tuotantomenetelmät, esim. tuotantovaiheet ja logistiikka
  • tuotteelle myönnetyt sertifikaatit
  • tuotteiden kierrätystiedot ja -ohjeet
  • valmistavan tehtaan tiedot, esim. tiedot auditoinneista
  • valmiit päästö- ja vastuullisuusraportit
  • Co2 tiedot

Parasta kuitenkin on se, että PIMiin tallennetut vastuullisuustiedot saadaan helposti siirrettyä myös yrityksen muihin järjestelmiin ja myyntikanaviin. Näin vastuullisuustiedot pääsevät varmemmin myös markkinoinnin ja myynnin parrasvaloihin. Lisätään yhtälöön vielä julkaisuautomaatio ja voilá – vastuullisuustiedot siirtyvät automaattisesti myös tuotekatalogeihin ilman, että katalogin taittaja joutuu niitä manuaalisesti metsästämään.

Lisäksi jokaiselle PIM-järjestelmään lisätylle materiaalille voidaan määrittää CO2-arvo ja päästökerroin. Näitä tietoja hyödyntämällä voidaan PIMiin rakentaa automaatio, joka laskee yksittäisen tuotteen tai vaikkapa kokonaisen myyntierän hiilijalanjäljen. Integraatiolla yrityksesi ERP-järjestelmään saat PIMin tuottamaan tietoa, jonka voit suoraan raportoida muun muassa Rinkiin. Eikö soundaa aika hyvältä?

Levymyynti kasvaa vastuullisuuden avulla

Vastuullisuustietojen tuominen parrasvaloihin ei ole ainoastaan vastuullista, mutta se on myös liiketoiminnallisesti kannattavaa. Tutkimuksen mukaan ne tuotteet, joista löytyy ympäristöä ja vastuullisuutta korostavia tietoja, ovat kasvaneet myyntiään enemmän kuin tuotteet ilman näitä tietoja.

Myös asiakasuskollisuus kasvaa kestävyyteen liittyvien tuoteattribuuttien viestimisestä. Puolet globaaliin tutkimukseen vastanneista kuluttajista kertoi vaihtaneensa tuotteita ja palveluita, koska he olivat siirtyneet käyttämään ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja.

Kuluttajien mielenkiinto tuotteiden erilaisia kestävyysattribuutteja kohtaan ei ole pelkästään kapinoivan nuorison juttu vaan se ulottuu laajasti eri ikä- ja tuloluokkiin.

Vastuullisuustiedot eivät siis ole mikään VIP-tason lippupaketti niille harvoille ja valituille, joilla on vara maksaa premiumtason keikkakokemuksista. Vastuullisuustietojen tulisi kuulua festareiden peruslipun hintaan. Niillä se suurin myynti kuitenkin tehdään.

PIM and Rock’n Roll’s Gonna Save the World

Älä tyydy siihen, että vastuullisuus olisi vain yksi biisi settilistassasi vaan tee siitä teema koko tuotealbumillesi. Me rokkarit olemme erikoistuneet tuotetiedonhallintaan ja voimme tehdä nostaa sinut vastuullisuusfestareiden pääesiintyjäksi.

Lue lisää siitä kuinka voimme auttaa sinua tuotteiden vastuullisuustietojen keräämisessä, hallinnassa ja raportoinnissa tai ota suoraan yhteyttä kiertuemanageriimme Mattiin.

Kuten yksittäinen single voi määritellä kokonaisen albumin kohtalon, hyvä tuotekokemus on ratkaisevaa brändisi asiakaskokemukselle. Tehokas tuotetiedon hallinta on tässä prosessissa elintärkeää. Huono tuotekokemus saattaa jättää asiakkaat yhtä kylmiksi kuin keikkalippuja vaille jääneet Coldplay-fanit.

Hyvä single saa kuuntelemaan koko albumin

Monet löytävät lempibändinsä kuuntelemalla ensin yhtä heidän sinkkuaan. Jos single saa sukat pyörimään jalassa, herää kiinnostus tutustua bändin muuhunkin musiikkiin. Jos muukin tuotanto hivelee korvia, ollaan kovaa vauhtia matkalla kohti todellista faniutta.

Sama pätee brändeihin ja tuotteisiin. Ensikosketus brändiin syntyy usein yhden tuotteen kautta. Tämä ensimmäinen kokemus avaa ovet koko brändin tarjoamaan asiakaskokemukseen, ja ensivaikutelma on tärkeä. Positiivinen ensikokemus kannustaa tutustumaan brändin muihinkin tuotteisiin.

Ylivoimainen asiakaskokemus, se tavoiteltu nirvana, on mahdollista saavuttaa silloin, kun kaikki kohtaamispisteet aina verkkokaupasta fyysiseen liikkeeseen asti tarjoavat yhdenmukaisen ja korkealaatuisen kokemuksen. Tämän tärkeys on tunnustettu laajasti, mutta harvemmin puhutaan siitä miten haastavaa on ylläpitää hyvää asiakaskokemusta kaikissa eri kosketuspisteissä, joita kuluttajat kahlaavat läpi keskimäärin yhdeksän kappaletta (Lähde: Salesforce)! Lisää haastavuutta tuo se, että brändien hallinnointi on usein kolmansien osapuolien käsissä, kuten jälleenmyyjillä ja verkkokaupoilla. 

Onneksi kaikki brändit voivat kuitenkin vaikuttaa omaan tuotekokemukseensa, jota hallitaan tehokkaasti PIM-järjestelmän avulla. 

Laadukas ja johdonmukainen tuotekokemus varmistetaan tehokkaalla tuotetiedon hallinnalla

Tuotekokemuksen yhtenäisyys eri myyntikanavissa on tärkeää. Bändipaitojen ostajat odottavat keikkapaikoilla, verkkokaupoissa ja pop-up-myymälöissä samanlaista tietoa ja tunnelmaa suosikkibändinsä tuotteista.

Digitaaliset ja fyysiset kanavat eivät ole erillisiä vaan osa samaa asiakasmatkaa. Siksi saumaton monikanavainen asiakaskokemus on tänä päivänä välttämättömyys, ei enää mikään ylellisyys. 

PIM-järjestelmä auttaa pitämään kaiken olennaisen tuotetiedon ajan tasalla ja johdonmukaisena eri kanavissa. Tämän ansiosta potentiaaliset ostajat saavat aina tarvitsemaansa tuotetietoa ostopäätöksensä tueksi. Tämä parantaa niin osto- kuin asiakaskokemusta. 

Lisäksi PIM tukee yrityksesi monikanavastrategiaa, sillä se auttaa optimoimaan tuotetiedot eri kanavien vaatimalla tavalla. Näin varmistetaan, että asiakkaiden tuotevaikutelmat, -odotukset ja -kokemukset ovat yhdenmukaisia, oli kyseessä sitten bändipaita keikkapaikalta tai levykaupasta.

Ja vähintäänkin kultalevyn arvoista on se, että keskitetty tuotetieto säästää myös tekijöiden aikaa ja hermoja. Kun Excel-taulukoiden manuaalinen pyörittely jää pois, on tekijöillä enemmän aikaa hioa muita olennaisia yksityiskohtia, jotka parantavat asiakaskokemusta entisestään.  

Suosikkibändin keikasta maksaa mielellään enemmän

Kun bändi vastaa johdonmukaisesti faniensa odotuksiin niin singleissä, albumeissa, kitarasooloissa, lyriikoissa kuin keikkaelämyksissä, syntyy hardcore-faneja, jotka ovat valmiita seuraamaan suosikkibändiään ympäri maailmaa. 

Hyvä asiakaskokemus voi luoda saman ilmiön, ja sen keskiössä on vahva tuotekokemus. Se lisää kuluttajien uskollisuutta, saa heidät palaamaan ostoksille uudelleen ja innostaa heitä kokeilemaan muitakin brändin tuotteita. 

Tosifaneille premium-hinnatkaan eivät ole este, kuten Coldplay on osoittanut dynaamisilla lippuhinnoillaan. Itse asiassa, kuluttajat ovat valmiita maksamaan jopa 16 % enemmän hyvästä asiakaskokemuksesta (Lähde: PwC).

Laita singlet minttiin kaikissa jakelukanavissa

Jos et halua brändisi tulevan tunnetuksi harhaanjohtavista kuvista, kirjoitusvirheistä, virheellisistä tuotetiedoista tai niiden täydellisestä puuttumisesta, otapa yhteyttä meidän kiertuemanageri Matti Alalauriin.  

Rokkareiden toteuttamaan PIM-järjestelmän avulla myös sinun brändisi voi saada palkintoja ensiluokkaisesta tuotetiedon hallinnasta. Älä jää odottamaan, että kilpailijasi ottavat tämän haltuunsa ennen sinua.

It’s now or never! 

Kysytäänpä nyt ihan suoraan: minkä verran aikaa teillä menee tuotetietojen päivittämiseen? Kuvittele, mihin kaikkeen aikaa ja rahaa säästyisi, jos tuotetiedot olisi keskitetty yhden järjestelmän hallinnoitavaksi. Keskitettyyn tuotetiedonhallintaan panostaminen on nimittäin win-win-tilanne niin teille kuin asiakkaillenne. Miksi PIM on simply the best, better than all the rest?

Keskitetty tuotetiedonhallinta säästää aikaa ja rahaa

“Hei Pekka, käytkö päivittämässä tuoreet tiedot tuonne Excel-tiedostoon? Ai mistä sen löytää? Nyt en kyllä tiedä! Ai oliko se päivitetty jo? Entäs sinne toiseen Exceliin? Oho, oliko siellä tiedot ristiriidassa? Mites siellä asiakkaan järjestelmissä? Onko muuten sen CO2-raportin tilanne mikä?”

Tutun kuuloinen keskustelu? Kaikki tämä säätö ja vähän päälle vältettäisiin yhdellä järjestelmällä. Taikasana on PIM ja streamlined data entry. Jos keskitetyn tuotetiedonhallinnan aidosti tuomat hyödyt ja projektiin mukaan lähteminen pohdituttaa, niin muun muassa nämä asiat yksinkertaistuvat työskentelyssä PIM-järjestelmän myötä:

1. Kaikki tuotetiedot yhdessä paikassa

Viimeinkin eroon siitä, että verkkosivuille ja Synkkaan kirjoitellaan samaa tietoa? Yhden keskitetyn prosessin avulla tuotetiedot voidaan ampua joka paikkaan yhdeltä istumalta. Tuotetietojen syöttäminen ja ylläpitäminen on tehokkaampaa, eikä tietoja ole hujan hajan Pekan, Pertin, Ritvan ja monen muun ihmisen syöttämänä kymmenissä Excel-tiedostoissa, joista kukaan ei ota mitään selvää. PIM antaa paremman ja helpomman mahdollisuuden rakentaa tuotetietoa yhteistyössä.

2. Henkilötyövuosia säästyy muuhun järkevämpään

PIM-järjestelmän myötä Pekankaan ei tarvitse enää käyttää joutavanpäiväistä aikaa kymmenien Excelien täyttämiseen, tietojen etsimiseen ja niiden manuaaliseen täyttämiseen asiakkaan sivustoille. Hän tietää, millä mallilla tuotetiedot ovat, sillä järjestelmä sen kertoo. Sen sijaan Pekan voi ohjata tekemään jotain mielekkäämpää ja tuottavampaa hommaa.

3. Parempaa tuotedataa

Eikö ole sekä teidän että asiakkaidenne kannalta parempi, että tuotetiedot ovat kunnossa, ajan tasalla ja laadukkaita joka paikassa? PIM-järjestelmän avulla esimerkiksi tuotteen kalorit voidaan laskea suoraan muista järjestelmään syötetyistä attribuuteista, taskulaskimella voi siis heittää vesilintua. Laadukkaampaa tuotedataa – ja myynti kiittää.

4. Tuote-esitteet ja -katalogit saadaan generoitua automaattisesti

Tehdäänkö teillä vielä tuote-esitteet ja katalogit käsin? Voi sen tehdä niinkin, mutta tässä on kauhea duuni ja esitteet voivat olla ihan eri näköisiä keskenään. PIM generoi esitteet ja katalogit automaattisesti – ei enää kikkailua InDesignilla!

5. Tuotteet nopeammin markkinoille

PIM vaan ja tuotteet ovat markkinoilla! Tuotetiedonhallintajärjestelmä palvelee ennen kaikkea liiketoimintaa, sillä sen avulla tuotteet saadaan nopeammin markkinoille. Nopeammin myyntiin → nopeammin tuloksia!

6. PIM parantaa myös PXM:ää (Product Experience Management)

Asiakkaille halutaan tietysti tarjota yhtenäinen ja miellyttävä kokemus tuotteista ja niiden selailusta. Product Experience Management eli PXM on tämän hetken kuumin trendi. PIM auttaa parantamaan myös PXM:ää, sillä laadukas tuotetieto parantaa myös asiakkaan kokemusta tuotteesta.

Akeneo on ykkösvalinta bändinne liideriksi

Jos bändinne liiderille on vielä rekry auki, on meillä erittäin hyvä vaihtoehto: Akeneo.

Akeneo on markkinoiden paras PIM -järjestelmä, jolla kaikkia tuotetietoja voidaan hallita helposti ja tehokkaasti yhdessä paikassa. Selkeä käyttöliittymä, omiin tarpeisiin räätälöitävä järjestelmä ja helppokäyttöisyys kuulostavat liian hyvältä ollakseen totta, mutta tämä ei ole sanahelinää! RockOn pitää huolen, että soundcheck Akeneon kanssa tehdään huolellisesti ja kaikki rokkaavat samaan tahtiin.

Parasta PIM-osaamista suoraan rockin kuninkailta

Kun liideri bändille on löydetty, olisi meillä hyvä ehdotus managerin paikan täyttämiseksi. Asennetta, yhdessä tekemistä ja Suomen kovinta PIM-osaamista sekä vahvaa näyttöä ja rautaista osaamista verkkokauppa- mobiili- ja integraatioratkaisuista. Need we say more? Joko buukataan keikat täyteen?

Jos vielä tarvitset vakuuttelua PIM-projektiin lähtemisestä, lataa PIM-oppaamme, joka kertoo kaiken tuotetiedonhallinnasta tai lue 6 syytä, joiden vuoksi PIM on kannattava sijoitus!

Kuten kaikki rokkarit tietävät, hyvällä kappaleella  on aina syvä vaikutus kuulijoihinsa. Se pureutuu syvälle sieluun ja jättää ikuisen jäljen. Se kääntää satunnaisen kuulijan lojaaliksi faniksi. Mutta miten saadaan sama vaikutus aikaiseksi kuluttajissa? Miten kuluttajasta tulee yhtä lailla brändisi kuin bändisi suurin fani? Vastaus piilee laadukkaassa tuotetiedossa, joka on kuin kitaran kielten värinää – se täräyttää suoraan sydämeen!

Miksi laadukas tuotetieto on niin tärkeää?

Laadukas tuotetieto on kuin biisin kertosäe, joka jää soimaan päähän. Kuluttajat kaipaavat tarkkaa ja luotettavaa tietoa tuotteista ennen kuin tekevät ostopäätöksiä. He haluavat tuntea, että heidän valintansa perustuu vankkaan pohjaan – aivan kuin rumpali, joka pitää tahdin kohdillaan. Laadukas tuotetieto antaa heille juuri sitä tarjoamalla kaiken oleellisen tiedon, kuten tuotteen ominaisuudet, tekniset tiedot, käyttöohjeet ja mahdolliset rajoitukset.

Tässä kohtaa astuu esiin PIM-järjestelmä (Product Information Management), tuo rock’n’rollin vahva klassikkobändi. PIM on kuin hyvin virittäytynyt basso, joka antaa tuotetiedolle rytmin ja tarkan taustan. PIM-järjestelmä on sijoitus, jota yrityksesi ei voi ohittaa, sillä se kerää, hallinnoi ja jakaa tuotetietoa kaikille asiakkaille ja sidosryhmille. Se on kuin kitarasoolo, joka tekee biisistä unohtumattoman – ilman sitä, jokin tärkeä puuttuisi.

Vahva pohja loistavalle tuotekokemukselle luodaan panostamalla laadukkaaseen tuotetietoon ja PIM-järjestelmään. Kun tuotetiedot ovat täsmällisiä, selkeitä ja helposti saatavilla, brändisi vahvistuu ja asiakkaiden luottamus lisääntyy. 

Tuotetiedonhallinta vaikuttaa koko liiketoimintaan

Tuotetiedon hallinnan merkitys ei kuitenkaan pääty siihen, että saadaan kuluttaja tekemään ostopäätös. Ehei, se on vasta alkusoittoa. Laadukas tuotetieto ja PIM-järjestelmä ovat kuin kaksi erottamatonta kitarasankaria, jotka yhdessä luovat mahtavan dueton. Kun tuotetiedot ovat kattavat ja ajantasaiset, helpottuvat myös yrityksen sisäiset prosessit. 

PIM-järjestelmä tarjoaa keskitetyn tietokannan, jossa tuotetiedot pysyvät ajan tasalla ja saumattomasti jaettavissa kaikille osapuolille. Se on kuin bändin manageri, joka pitää huolen siitä, että kaikki soittavat samaa sävelmää. Kun tiedot ovat yhdenmukaiset ja virheettömät, vähenevät riitasanoinnut ja tiedonhallinnan tehokkuus kehittyy. Syntyy saumaton yhteistyö, joka takaa keikan sujuvuuden ja unohtumattoman kokemuksen.

PIM-järjestelmä on vahvin hittisi

Laadukas tuotetieto ja PIM-järjestelmä eivät ole yhden hitin ihmeitä, vaan välttämättömyys kilpailukykyisessä markkinassa. Ne auttavat sinua erottumaan massasta ja tarjoavat asiakkaillesi sen unohtumattoman riffin, joka saa heidät tulemaan takaisin yhä uudelleen.

Panosta siis klassikkoon, eli PIM-järjestelmään ja anna tuotteidesi loistaa kuin tähtien välkkyvä konsertti. Muista, että hyvä tuotetieto on osa tuotteen laatukokemusta ja laadukas tuotekokemus on kilpailuetusi. Jätä jälkesi rockhistoriaan ja anna tuotteittesi soida kuin mahtava kitarasoolo, joka kaikuu ikuisesti.

Sanotaan se yhdessä: It’s not a Sin – It’s the PIM

Jokaisen todellisen rokkarin sydän hieman läikähtää, kun kuulemme vinyylin lämpimän äänen kutsuvan meitä luokseen, mutta musiikin ulkopuolella elämme hyvin digitaalisessa maailmassa. Kuluttajat haluavat kaiken nopeasti, digitaalisesti ja ennen kaikkea helposti. Yleisömme huutaa nälkäisenä sisältöä ja kokemuksia, ensiluokkaista asiakaskokemusta läpi kanavien. Yritysten tuotanto- ja markkinointiekosysteemiin kohdistuu kova paine, mutta usein työstä puuttuu teho ja liian monia asioita tehdään manuaalisesti. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla, sillä periaatteessa mikä tahansa taittotyö, mikä Adobe InDesignilla on mahdollista tehdä, voidaan automatisoida.

Julkaisuautomaatio tehostaa työtä ja ajankäyttöä

RockOnin sisaryhtiö Exoven, Tero O. Nieminen, Head of Publishing Automation avasi meille julkaisuautomaation tuomia hyötyjä hieman tarkemmin. 

“Suurin hyöty on ehdottomasti työn tehostumisessa ja resurssien vapautumisessa. Automaation avulla voidaan unohtaa tekstien kopiointi paikasta toiseen ja kuvien manuaalinen lisääminen. Kun taitetaan tuotesisältöä julkaisuun, voidaan valita taitettavat tuotteet ja automaatio hoitaa loput. Yksinkertaisesti sanottuna automaatio vapauttaa taittajan aikaa tuotetaitosta jonkin muun, lisäarvoa tuottavan työn tekemiseen” kertoo Tero O. Nieminen.

Tuotetietoa taatulla laadulla

Erityisesti printin kohdalla tuotetiedon tarkistamiseen tulee toinen ulottuvuus, kun tuotetiedot voidaan tarkistaa suoraan vedosversiosta. Meille kaikille on varmasti tuttu tilanne, jossa virhe bongataan valmiista vedoksesta eikä siitä tuotetiedon massasta, jota aikaisemmin on käsitellyt. Voimme unohtaa siis unohtaa kiroilun, murjottamisen ja turhasta länkyttämisen.

“Automaatio tekee työskentelystä helppoa ja tuotetiedon laadun parantamisesta tehokasta. Tiedot voidaan tarkistaa vedosversiosta, ja mahdolliset virheet korjataan tuotetiedonhallintaan eli PIM-järjestelmään. Tämän jälkeen automaatio taittaa tiedot uudelleen ilman, että taittajan tulee tehdä tätä manuaalisesti. Tuotetieto alkaa näin kiertää fyysisempää ympyrää ja tuotetieto paranee jokaisella kerralla” kuvaa Tero.

Pirstaleisesta tekemisestä selkeään prosessiin

Julkaisuautomaatio ohjaa pirstaleisen tekemisen selkeään, määrämuotoiseen tekemiseen. Siinä missä aikaisemmin taittajaa on briiffattu mitä erinäisimmillä tavoilla aina Powerpointeista sähköpostiin, Excel-taulukoihin, Slack-viesteihin ja savumerkkeihin, vaatii automaatio toimiakseen järjesteltyä tuotetietoa. Selkeät työnkulut ja yhteisten sävelien sopiminen yksinkertaistavat kampanjan luomista, ja taittaja voi luottaa saavansa aina oikeat tiedot PIM-järjestelmästä. Näin karsitaan se kaikkia ärsyttävä edestakainen kommentointi ja pirstaleinen tieto. Samaa kappaletta soittava bändi tapaa menestyä paremmin listoilla.

Julkaisuautomaation tuomat hyödyt liiketoimintaan ovat aika kiistattomia. Vai miltä kuulostaisi säästää esimerkiksi taittajien työaikaa tarjouskuvaston tuotantoprosessissa 50% aikaisempaan verrattuna? It’s a kind of magic.

Exove kuuluu RockOnin kanssa samaan PunaMusta Media -pörssiyhtiöön, jonka tarjonta kattaa PIM- eli tuotetiedon hallinnan palvelujen lisäksi DAM eli brändin- ja aineistonhallinnan sekä esimerkiksi mobiili-, verkkopalvelu- ja verkkokaupparatkaisut sekä analytiikka- ja integraatiopalvelut, sekä Suomen vastuullisimmat painopalvelut.

Sanotaan se suoraan: verkkokauppa, jossa kaikki tehdään vähän sinne päin on yhtä hyvä idea kuin bändi, jossa on kolme basistia. Kukaan ei nimittäin hyödy verkkokaupasta, jossa tuotetiedot ovat mitä sattuu, kaikki aika kuluu manuaaliseen näpyttelyyn ja koko pakka kaatuu päivitysten sattuessa. Hyvin toteutettu verkkokauppa tuo selkeää kilpailuetua ja kääntää jokaisen asiakkaan hardcore-faniksi. Oikotietä onneen ei ole, mutta on yksi tekijä, joka nostaa verkkokauppasi wannabe-rokkarista keikkavalojen kuumimpaan poltteeseen – nimittäin PIM.

Mikä on PIM ja miten se liittyy verkkokauppaan?

PIM (Product Information Management) tarkoittaa yksinkertaisesti myyntiä ja markkinointia tukevan tuotetiedon keskitettyä hallintajärjestelmää. Sillä kerätään kaikki tuotetiedot yhteen paikkaan, jossa niitä voidaan rikastaa ja jakaa automaattisesti eri kanaviin (verkkosivuille, -kauppoihin ja asiakkaiden järjestelmiin). Järkevällä tuotetiedon hallinnalla säästät rahaa, aikaa ja vaivaa ja kohennat samalla tuotetietojen laatua.

PIM:n avulla voit tarjota houkuttelevia tuotekokemuksia verkkokaupassasi nopeammin ja helpommin. On nimittäin olemassa verkkokauppoja, ja sitten on VERKKOKAUPPOJA. 

Vai miltä kuulostaisi:

  • Virtaviivaistetut käyttöönottoprosessit
  • Lyhyempi markkinoilletuontiaika
  • Parempi tietojen laatu ja yhdenmukaisuus
  • Laadukkaampi asiakaskokemus

Etkö vielä vakuuttunut? No, ei se mitään. Kokosimme yhteen 4 kohtaa, miten PIM auttaa sinua saavuttamaan kilpailuetua ja lopettamaan sen ainaisen covereiden soiton – omat styget odottavat!

1. Rikkaampaa ja tarkempaa tuotetietoa

Nykymarkkina on nopeasti muuttuvaa ja vaatii yrityksiltä paljon. Jos tuotetiedot ovat siiloutuneet ja hajallaan eri kanavissa, on asiakkaiden vaikeampi tehdä ostopäätös ja olla vuorovaikutuksessa yrityksesi kanssa. Oman kierroksensa liiketoimintaan tuovat vielä mahdolliset kansainväliset markkinat markkinakohtaisine eroineen ja tuotetietovaatimuksineen.

PIM auttaa sinua varmistamaan tietojen eheyden sekä tarjoamaan rikkaampaa ja tarkempaa tietoa asiakkaillesi. PIM poistaa useiden eri markkinointikanavien ja kosketuspisteiden välisen kuilun.

2. PIM parantaa asiakastyytyväisyyttä

Akeneo Global B2B Survey 2022 -tutkimuksen mukaan 70 % kuluttajista koki, että verkkokauppojen tuotetiedoissa olisi parannettavaa. 

PIM-järjestelmän käyttöönotolla voidaan varmistaa ensiluokkainen asiakaskokemus. Hyvä PIM-ratkaisu pitää kaikki asiaankuuluvat tiedot ajan tasalla ja johdonmukaisina, jolloin kävijät ja potentiaaliset ostajat saavat runsaasti tuotetietoa, joka parantaa ostokokemusta. 

Lisäksi PIM tukee monikanavaisia strategioita ja optimoi tuotetietosi kaikkiin kanaviin varmistaen, että asiakkaidesi tuotevaikutelmat, odotukset ja kokemukset ovat yhdenmukaisia.

3. Laadukas tuotetieto lisää myyntiä

Myymälät, sosiaalinen media ja verkkosivut. Asiakkaallasi on potentiaalisesti useita kanavia, jotka muodostavat kuvaa brändistäsi. Ensiarvoisen tärkeää on varmistaa yhtenäinen kokemus kaikissa kanavissa. Yhtenäinen brändikokemus muuttaa asiakkaat brändisi puolesta liputtavaksi Bey Hiveksi, joka uskollisesti kuluttaa brändisi palveluita / tuotteita esitellen niitä uudelle yleisölle.

Kaiken keskiössä on siis asiakkaiden luottamuksen saavuttaminen ja kuinka se onnistuu. PIM on vastaus tähän. PIM:n avulla samat tiedot toimitetaan kaikkiin eri kosketuspisteisiin ja luodaan johdonmukainen – ja luotettava – vaikutelma. PIM mahdollistaa tuotetietojen optimoinnin tiettyjä kanavia ja sijainteja varten. Näin voit viedä asiakaskokemuksen askeleen pidemmälle ja luoda personoidun vuorovaikutuksen brändisi ja asiakkaasi välille. 

Akeneon tutkimuksessa 51 % vastaajista kertoi olevansa valmis maksamaan enemmän saadessaan laadukasta tuotetietoa.

4. PIM auttaa voittamaan monikanavaisuuden haasteet

Paljon eri kanavia, useita eri tiimejä, lukematon määrä eri järjestelmiä, loputtomasti manuaalista työtä. Kuulostaako tutulta? 

Onnistunut monikanavastrategia ja saumaton asiakaskokemus vaativat onnistuakseen määrätietoista tuotetiedon hallintaa. PIM on ratkaisu, kun haluat vapauttaa resurssit oikeisiin kohtiin ja keskittyä siihen mitä teet parhaiten, olipa se sitten tuotekehitystä, markkinointia tai uuden hitin työstämistä. PIM tuo ketteryyden suurienkin tuotetietomäärien käsittelyyn ja tehostaa tuotteiden julkaisua eri kanaviin.

Let there be PIM

Olisiko aika tehdä elämästä helpompaa, sanoa hyvästit turhalle naputtelulle ja ottaa käyttöön tehokas PIM-ratkaisu? Me rokkarit lisäämme raideriisi vapautta, monikanavaisuutta, helppoutta ja kustannussäästöjä, satojen keikkojen tuomalla varmuudella.

Keikkamanagerimme Matti Alalauri ei hintoja PIMitä vaan vastaa juuri siihen, mitä kysytään.  Pistä Matille koodia sähköpostilla matti.alalauri@rockon.io tai puhelimella 040 098 2802.

It’s now or never, baby!

Kun integraatiot pitää saada kulkemaan ja on tarve luoda toimivaa ja kaunista koodia, kutsutaan paikalle Jarno Hänninen. Istuimme Jarnon kanssa alas selvittääksemme, mikä sai hänet tarttumaan hetkeen ja hyppäämään sairaanhoitajasta koodariksi.

Kuka olet?

Olen Jarno Hänninen, ohjelmistokehittäjä RockOnilla. Valmistuin sairaanhoitajaksi vuonna 2011 ja työskentelin lastenpsykiatrian parissa ja lastenkodissa ennen kuin siirryin opiskelemaan IT-alaa. Vuodesta 2020 olen työskennellyt täysipäiväisesti RockOnilla.

 Otin ensimmäiset askeleeni kohti koodauksen maailmaa vielä työskennellessäni sairaanhoitajana. Opettelin koodausta omatoimisesti, ja siitä innostuneena hain opiskelemaan alaa. Töiden vastapainoksi yritän harrastaa liikuntaa monipuolisesti, mutten tosissani. Lisäksi teen vapaaehtoistyötä lasten parissa seurakunnan kautta.

Mitä teet?

Olen ohjelmistokehittäjä, eli kädet savessa työskentelevä koodari. Erikoisalaani ovat etenkin integraatiot. Sytyn, kun pääsen luomaan koodia, joka toimii ja näyttää hyvältä. Tässä työssä näkee heti kättensä jäljen ja saa palautteen välittömästi. Koodarina työskenteleminen on kuin palapelin kokoamista: kun saa oikeat palat loksahtamaan paikoilleen, syntyy kaunis kokonaisuus.

Miksi valitsit RockOnin?

Olin kuullut RockOnista paljon hyvää, ja ollessani harjoittelussa toisessa firmassa tutustuin RockOnin työntekijöihin. Ilmapiiri vaikutti hyvältä ja RockOn kuulosti sopivalta vaihtoehdolta heti uranvaihdoksen jälkeen. Mielikuva RockOnista osoittautui oikeaksi: teemme kovasti töitä, mutta toisiamme tukien.

Mitä uutta tuot bändiin?

Olin tullessani RockOnin ensimmäinen alanvaihtaja, sairaanhoitaja koodarien joukossa. Nykyään koen jo olevani enemmän koodari kuin sairaanhoitaja. Minulla on kuitenkin vielä, tai ehkä aina, myös hoitajan näkökulma mukana monissa asioissa. Alanvaihtoa suunnitellessani ajattelin, että muutos on radikaali, mutta ei se lopulta ollutkaan. Vaikka työskentelemmekin tietokoneiden parissa, työ on kuitenkin pohjimmiltaan monilta osin asiakastyötä ja teemme työtä ihmisten kanssa. 

Pyrin myös tuomaan omalla asenteellani huumoria muiden arkeen. 

Mikä on lempibändisi ja lempibiisisi?

On todella vaikea valita yksittäistä lempibändiä, saati sitten yhtä lempibiisiä.

Kuuntelen paljon erilaista musiikkia fiiliksen mukaan, aina Vesa-Matti Loirista Metallicaan. Anssi Kela on myös pitkään ollut yksi suosikeistani. Hänen tapansa kertoa tarinoita on vakuuttava. Pidän erityisen paljon Aukio-levystä.

Mitä RockOnin arvot (veljeys, vapaus ja ammattiylpeys) tarkoittavat sinulle?

Sitä, että ollaan rohkeasti ylpeitä omasta tekemisestä, ammattitaidosta ja osaamisesta. Yritetään aina antaa omaa parasta, ja kehitetään omaa osaamista. Autetaan kaveria, kun apua tarvitaan.

Meillä töitä saa tehdä vapaasti kotona tai toimistolla, eikä kukaan ole olan takana kyttäämässä – meillä luotetaan siihen, että hommat tulee tehtyä.

 

Minkä biisin nimi tai sanat kuvaavat sinua parhaiten?

Olen luonteeltani heittäytyjä, joka ei helposti murehdi, joten…

”It means no worries. For the rest of your days. It’s our problem-free philosophy

Hakuna Matata!”

“My soul is painted like the wings of butterflies.” RockOnin uusin tähti häikäisee valovoimallaan viereisetkin keikkalavat. Itseoppinut pianisti ja luova monilahjakkuus teki rohkean päätöksen heittäytymällä urallaan mukavuusalueen ulkopuolelle ja liittymällä RockOnin riveihin. Kuka onkaan tämä mystinen muusikko ja miksi hänestä tuli yksi rockareista?

Kuka olet?

Matti Niemi. Itseoppinut pianisti, intuitiivinen ja improvisaatiohakuinen persoona. Nautin musiikista ja esiintymisestä, keikkaa teen kerran viikossa. Olen viiden lapsen isä, joka liikkuu mielellään luonnossa ja harrastaa liikuntaa. Tykkään tehdä asioita, joita en ole aiemmin tehnyt. Näen elämän täynnä mahdollisuuksia pysähtyä ja ne ovat mielestäni parasta. 

Olen ollut IT-alalla reilut 20 vuotta. Uran alkumetreillä tein geneettisiä algoritmejä, telecom-softia ja pikaviestimiä. Nokialla olin kansainvälisissä tehtävissä ja siirryin sieltä Integwarelle, josta tuli Descomin kautta Solteq. 12 vuotta rakensin pääasiasiassa verkkokaupparatkaisuja enterprise–tasolla. Olen tehnyt ratkaisuja yhdessä asiakkaiden kanssa mm. koodarin, arkkitehdin, tiiminvetäjän, scrum masterin ja projektipäällikön nimikkeellä.

Mitä teet?

RockOnilla olen arkkitehti, myynnin ja teknisen toteuttamisen välimaastossa. Toimenkuvani muotoutuu sen näköiseksi, mikä toimii. Teen nyt tuotekehitystä kokonaan uuden tuotteen parissa. Tykkään tehdä sellaista, missä saan vapaasti valita teknologiat ja ratkaisut. Isojen, raskaiden enterprise-järjestelmien integrointi oli roolini ennen RockOnia. Päätin astua sieltä sivuun, sillä halusin heittäytyä urallani mukavuusalueen ulkopuolelle.

Miksi valitsit RockOnin?

RockOnilla uskalletaan luvata, että asiat tehdään parhaalla mahdollisella tavalla – ei pelkästään hyvin. Täällä työ on ihmisille intohimo. Jollekin muulle “olen vain töissä täällä” -asenne saattaa toimia, minulle ei. Puolivillaisen elämän eläminen on aivan kamalaa. RockOnilla halutaankin olla siinä sektorissa, jossa pärjää ainoastaan pitämällä lupaukset. 

Meillä on hyviä tyyppejä, jotka ovat osoittautuneet positiivisella tavalla juuri sellaisiksi kuin toivoinkin. Ei ole turhaa organisaatiohumppaa, vaan toimiva yhdistelmä suoruutta ja aitoa välittämistä. Arvostan sitä, miten meillä tehdään yhdessä hommia.

Mitä uutta olet tuonut bändiin?

Vahvan ammattitaidon ja kokemuksen lisäksi kykyä heittäytyä ja tunnistaa tekemisessä näkymättömiäkin asioita. Kykyä innovoida. Olen ratkaisuvoimainen, luova ihminen. Oma tapani tehdä asioita poikkeaa valtavirrasta.

Lempibändi?

Vaihtelee paljon, mitä musiikkia kuuntelen. Mulle musiikki tulee lähelle ja on kiinni hetkestä. Välillä teen vain omaa musiikkia. Yksi ehdoton suosikkini on kuitenkin Queen. He olivat niin kokeellisia, että laittoivat instrumenttien sisälle romuja saadakseen musan kuulostamaan erilaiselta.

Mitä RockOnin arvot (veljeys, vapaus, ammattiylpeys) sinulle tarkoittavat?

RockOnilla me ollaan kaikki samanarvoisia ja toisiamme varten. Ei ole säröjä eikä eriytyneisyyttä pienempiin porukoihin. Meillä on tosi avointa ja rehellistä kommunikointia – voidaan olla ylpeitä siitä, mitä saavutetaan. Annetaan paljon positiivista palautetta niille, jotka ovat laittaneet itsensä peliin. 

Ennen kaikkea meillä tavoitellaan hyvää elämää. Uusia tyyppejä ei rekrytä kasvun takia vaan siksi, että työntekijöillä olisi vähemmän töitä. RockOnin arvoihin mahtuu koko ihmisyys. Mitään sen arvokkaampaa ei olekaan kuin aika, mitä toiselle antaa. Se näkyy meillä. Kaikki tekevät juuri sen verran töitä, että pystyvät nauttimaan myös yksityiselämästä. Ja se on kova juttu. Vaatii rohkeutta luottaa siihen, että parhaat jutut tulevat ihmisiltä, jotka voivat tosi hyvin. 

RockOnilla on sellaisia ihmisiä, joita todella arvostan. Täällä pääsee uudistumaan ja oppimaan uusia asioita jatkuvasti. Se ei ole vain muistutus vaan toimintatapa. 10% työajasta saa tehdä mitä vain, mikä uudistaa sua ammatillisesti. Se mahdollistaa vapaan innovoinnin ja uuden luonnin.

Mikä biisi tai sanoitus kuvaa sinua?

Queenin Show Must Go On:

My soul is painted like the wings of butterflies

Fairy tales of yesterday, grow but never die

Mitä olisi bändi ilman maailmanluokan rockleidiä? RockOnin tuoreella kiinnityksellä on plakkarissa vaikuttava ura ja enemmän kultalevyjä kuin seinälle sopii. Mutta kuka tämä Depeche Moden nimeen vannova stara tosiasiassa on ja miksi hän valitsi juuri RockOnin?

Kuka olet?

Riikka Silverberg Helsingin Käpylästä. Takana on reilut 20 vuotta IT-hommia. Olen tehnyt kaikkea koodailusta paikkatietooon ja tietokantahallinnoinnista tuotetietoihin. Viimeisimmän pitemmän stintin tein Valion tietohallinnossa, jossa vastasin tuotetiedoista lähes kymmenen vuotta. Urheilen, rakastan musiikkia, elokuvia, kirjoja ja eläimiä.

Mitä teet?

Olen RockOnilla seniori konsultti. Vedän projekteja, toimin asiantuntijana ja teen määrittelyjä. Elintarvikepuolen asiantuntijuus on minulla vahva.

Miksi valitsit RockOnin?

Tunsin bändin poikia jo entuudestaan. RockOn vaikutti paikalta, jossa on hyvä meininki ja jossa saa olla oma itsensä. Ei tarvi esittää mitään. Laitoin illalla klo 20 Matille viestiä työpaikasta ja seuraavana päivänä puolilta päivin mulla olikin sitten jo duuni. RockOnilla on helppo olla töissä. Heti alusta asti on ollut järkevää tekemistä. Työkaverit on mukavia ja pääsin tutustumaan heihin heti syksyllä kasvokkain Frankfurtin reissulla.

Mitä uutta olet tuonut bändiin?

Vahvaa osaamista ja kokemusta. Naisnäkökulmaa. En juurikaan hermostu isommista asioista, kaikki aina järjestyy. Muuten sitten kyllä räiskyykin aika paljon! Projektin johtaminen on aina ollut minulle luontaista. Olen parhaimmillani, kun samanaikaisesti on paljon asioita vireillä. Tylsistyisin, jos vääntäisin yhtä ja samaa koko ajan. Eteenpäin meneminen ja uuden oppiminen pitää mielen virkeänä.

Lempibändi?

Depeche Mode on kulkenut mukana 80-luvun alusta saakka. Jaksan edelleen innostua bändistä ja hehkuttaa heitä.

Mitä RockOnin arvot (veljeys, vapaus, ammattiylpeys) sinulle tarkoittavat?

Ne kuvaavat RockOnia tosi hyvin. Meillä on vapaus tehdä niin kuin parhaaksi näkee. Minun tapaani tehdä töitä ei olla missään vaiheessa puututtu vaan tekemiseeni luotetaan. Lopputulos ratkaisee. Meillä on myös hirveän hyvä yhteishenki. Huudellaan toisillemme Slackissa, ja apua saa aina kiireestä huolimatta. Minut on otettu tosi hyvin vastaan. Heti alusta asti oli sellainen olo kuin olisin tullut kotiin.

Mikä biisi tai sanoitus kuvaa sinua?

Depeche Moden Walking in My Shoes:

If you tried walking in my shoes
You’d stumble in my footsteps

Kun on kolunnut maailman kovimmat keikkalavat, tietää, ettei kiertueelle lähdetä darrassa vaan soittimet viritettyinä ja tennarit kiiltäen. Sama pätee tuotetiedonhallintaan. Parhaaseen lopputulokseen PIM-projektissa päästään valmistautumalla perusteellisesti ja pitämällä huoli siitä, että kaikki tietävät roolinsa introsta lähtien.

Rockarimallilla toteutetuissa PIM-projekteissa voi varautua kolmeen eri vaiheeseen:

  • Suunnittelu ja määrittely (2-12 viikkoa) 
  • Käytännön toteutus ja integrointi (2-12 kuukautta) 
  • Ylläpito ja jatkokehitys (jatkuva palvelu)

Kun haluat 100% varmuudella onnistuvan PIM-projektin, paina kalloosi nämä tärpit:

  1. Tunnista ennen PIM-projektia tuotetiedon kanavat, tuoteryhmät ja -attribuutit sekä projektin tavoitteet. 
  2. Nimeä PIM-projektille yksi selkeä vetäjä tai projektipäällikkö, joka hoitaa asioita yrityksesi puolelta. Tästä on suuri hyöty varsinkin isomman kokoluokan projekteissa. 
  3. Varaudu osallistumaan aktiivisesti palavereihin ja koko prosessiin vähintään muutaman avainhenkilön voimin. 
  4. Mieti omaa tuotetiedonhallintaa ja prosesseja avoimin mielin sekä ennen projektia että sen aikana. Siitä on apua erityisesti määrittelyvaiheessa. 
  5. Ole avoin ahaa-elämyksille omien prosessien, käytäntöjen ja koko tuotetiedon kehittämisen suhteen. 
  6. Rokkarit toimivat projektin osalta työrukkasena, mutta asiakkaan on hyvä valmistautua avustamaan migraatiossa, vähintään näyttämällä missä tietoa tällä hetkellä ylläpidetään.
  7. Lähde rohkeasti käyttämään ja kokeilemaan Akeneota heti, kun se on mahdollista. 
  8. Osallistu koulutuksiin ja kouluta tarvittaessa itse laajempaa henkilökuntaa, tai pyydä tähän rokkareilta apua. 

Kaikki, mitä halusit tietää tuotetiedonhallinnasta

Jos haluat saada kaiken olennaisen tiedon tuotetiedonhallinnasta yksissä kansissa, lataa legendaarinen PIM-oppaamme

Jos olet joskus käyttänyt Synkkaa, tiedät, kuinka paljon aikaa tuotetietojen näpyttelyyn voi upota. Koska rokkarit eivät tee mitään turhaa, meidän tyylillämme tiedot uivat automaattisesti Synkkaan kuin pahaa-aavistamattomat fisut verkkoon. Lopputuloksena saadaan ajantasaista ja virheetöntä tuotetietoa, ja laitetaan säästetyt työtunnit järkevämpään käyttöön.

Synkka on keskusliikkeiden käyttämä järjestelmä tuotetietojen keräykseen. Tietojen syöttäminen Synkkaan voi pahimmillaan olla kova ja stressaava homma, koska yleensä deadline rummuttelee kulman takana. Tietoja pitää kysellä niin tuotekehityksen kuin markkinoinnin puolelta ja kokonaiskuvan muodostaminen voi olla haastavaa. Usein tuotteen attribuuttitietoja voi olla näpyteltävänä parikin sataa. 

Tuotetiedot automaattisesti PIM-järjestelmästä

Synkkaan ei tarvi välttämättä syöttää tietoja vaan ne saadaan sinne automaattisesti tuotetiedonhallintajärjestelmästä. Esimerkiksi asiakkaamme Raisio ei näpyttele Synkkaan tuotetietoja vaan hyvin rakennettu PIM-järjestelmä huolehtii siitä. Jos haluat lähteä tekemään tuotetiedonhallintajärjestelmää, tiedot voidaan hakea Synkasta. Myös datan vienti vaikkapa omiin verkkokauppoihin hoituu yhdestä paikasta. 

Järkevä tuoterakenne säästää satoja työtunteja

Kun tuoterakenne mietitään järkeväksi, säästetään satoja työtunteja. Jos esimerkiksi myyntierä koostuu tuotteesta ja pakkausmateriaalista, on muutosten tekeminen helppoa. Kun tuotetiedonhallintajärjestelmässä tehdään muutos pakkausmateriaaliin, välittyy tieto automaattisesti kaikkiin niihin tuotteisiin, joissa sama pakkausmateriaali on käytössä. Samoin raaka-ainemuutoksissa tieto menee kaikkiin tuotteisiin, joissa raaka-aine on korvattu. Näin tuotetiedot pysyvät ajan tasalla niin omassa tekemisessä, Synkassa, kuin muissakin järjestelmissä. 

Keskitetty tuotetiedonhallinta pelaa hyvin yhteen Synkan kanssa. Jos tuotetiedoissa ilmenee virheitä, tulee Synkasta ilmoitus suoraan PIM-järjestelmään eikä tieto katoa sähköpostitulvaan. 

Synkan merkitys muuttumassa

Synkan merkitys on tulevaisuudessa muuttumassa. Kaupat tarvitsevat entistä enemmän tuotetietoja, mutta haluavat myös erottautua. Joissain tapauksissa kaupat haluavat jo nyt, että tiedot tulevat heille muita kanavia pitkin kuin Synkkaa. Sekin onnistuu mutkattomasti, kun käytössä on toimiva tuotetiedonhallintajärjestelmä ja tiedot ovat yhdessä paikassa. Easy as that. 

Lataa legendaarinen PIM-oppaamme

Jokainen rokkari ja rokkariksi haaveileva tietää, että järkevällä tuotetiedonhallinnalla säästetään rahaa, aikaa ja vaivaa – ja hilataan samalla tuotetietojen laatua karaokekuppiloista maailmanluokan lavojen tasolle. PIM-projektien taustalla voi olla kuitenkin monenlaisia syitä. Jos olet miettinyt, miksi PIM-projektit yleensä startataan ja missä tilanteissa niistä on todellista hyötyä, ei tarvitse miettiä enää. Kymmenen yleisintä skenaariota tulee tässä.

1. Myynti laajenee monikanavaiseksi tai uusille asiakkaille

Uudet myyntikanavat tarkoittavat uusia asiakkaita, mutta jokainen asiakas pitää hoitaa asiallisten ja kattavien tuotetietojen avulla. On aina helpompi myydä tuotteita, joiden tiedot ovat 100% oikein eivätkä sinne päin. Tuotetietojen pitää myös olla yhtenäiset ja ajantasaiset kaikissa kanavissa. Tällä taktiikalla asiakkaat eivät ylläty, myynti on tapissa ja tuotetiedoista johtuvat reklamaatiot nollassa.

2. Halutaan nostaa markkinointi uusiin sfääreihin, esim. refe-kuvauksilla

Markkinointia kehitettäessä monille yrityksille tulee tarve automatisoida referenssikuvausten tekeminen ja niiden jakaminen verkkosivuille ja some-kanaviin. ERP- ja PIM-tietoja yhdistämällä voidaankin luoda referenssilistauksia automaattisesti. Käytännössä ERPistä haetaan kohteeseen liittyviä tietoja, mm. mitä tuotteita kohteessa on käytetty ja luodaan näistä kohteen referenssikuvaus PIM:ssä. PIM:ssä voidaan ylläpitää erityistietoja kuten asiakkaan kommentteja tai referenssin fiiliskuvia ja näistä luodaan verkkoon yhtenäinen referenssikuvaus josta asiakkaasi pääsee kätevästi porautumaan kohteessa käytettyihin tuotteisiin.

3. Liiketoiminta kansainvälistyy

Lippuja, kieliversioita, pakollisia, markkinakohtaisia tietoja – you name it. Eri markkinoilla on omat vaatimuksensa ja asiakaskuntansa, jotka voivat tarvita tuotetietoa moneen lähtöön. Näiden tietojen hallinta vaatii järjestelmän, joka pitää huolen tietojen ajantasaisuudesta. Muuten tuotetiedot eivät ole mallillaan oikein millään mittarilla ilman massiivista työpanosta.

4. Halutaan varmistaa tuotetietojen ajantasaisuus kaikissa kanavissa

Keskitetty tiedonhallinta yhdenmukaistaa tuotteiden näkyvyyden nettisivuilla ja katalogeissa – siitä hyötyvät niin asiakkaat, yhteistyökumppanit kuin työntekijät. Tuotetiedon hallintajärjestelmä tarjoaa rajapinnat erilaisille järjestelmille tarvittavien tuotetietojen hakuun.

5. Tuotteeseen liittyviä tietoja hallitaan kymmenillä exceleillä

Excel vaikuttaa alkuun simppeliltä tavalta järjestellä tuotetietoja. Kun yritys alkaa kasvaa, markkinoijat huomaavat hallinnoivansa monimutkaista yli kahdenkymmenen rivin ja useiden välilehtien sokkeloa, jossa versionhallinta on ongelmallista. Kohta havahdutaankin siihen, että tiimillä on käsissään vanhentunutta, puutteellista ja väärää tuotetietoa, jota pusketaan ulos potentiaalisille asiakkaille. Excel on yksinkertaisesti jähmeä ohjelma, joka ei taivu tuotetietojen hallinnoinnin kannalta kriittisiin tehtäviin.

6. Tuotetietojen merkitys myynnin kasvaessa korostuu

Digitalisoituneessa maailmassa tuotetietojen merkitys myynnille nousee pilviin. On aina helpompi myydä tuotetta, josta on olemassa luotettavat ja yhdenmukaiset tiedot eri verkkokaupoissa. Tietoa on saatavilla valtavasti, ja ihmiset osaavat löytää itselleen sopivan tuotteen. Tuotteista pitää löytyä tarvittavat tiedot varsinkin niissä kanavissa, joissa asiakkaat tekevät ostopäätöksen. 

7. Tuotetiedon tuottamisesta halutaan rakentaa helposti hallittava projekti

Tuotetiedon Hallintaan osallistuu usein monenlaista tyyppiä. Ei olekaan ihan iisiä tietää, missä vaiheessa tuotteiden ja tuoteryhmien tuoteluonti on, ovatko tiedot ajoissa valmiina ja tarpeeksi kattavia asiakkaita varten.

8. Vaihdetaan ERP

Usein jauhetaan, ettei kannata miettiä tuotetiedon hallintaa, koska on tulossa uusi ERP. Itse asiassa se on yksi parhaista hetkistä tuotetiedonhallinnan kehittämiselle. Silloin voidaan rakentaa asiakkaan tarpeisiin sopiva ratkaisu ilman ERPn painolastia ja saadaan tuotetiedot talteen uutta ERPiä varten. Myös ERP-projekti keventyy ja rahaa säästyy.

9. Toiminta laajenee ja tuotteiden ja tuotevariaatioiden määrä kasvaa

Tuotevariaatioiden kanssa taistelu voi aiheuttaa hedarin kovemmallekin staralle. Miten niitä sitten kannattaa esittää verkossa ja aiheuttaako aihe päänvaivaa ERPissä? Tuotevariaatiot kannattaa yleensä hallita PIM-järjestelmässä, jonne voidaan rakentaa erilaisia tuotekonfiguraattoreita tuotevariaatiosääntöineen. Mitä monimutkaisemmat variaatiot, sitä enemmän apua tuotekonfiguraattorista on. 

10. Halutaan päästä eroon manuaalisesta työstä ja turhasta näppäilystä

Juuri tästä tuotetiedonhallinnassa on kyse. Asiakkaan ja toimittajan pitää tunnistaa järkevästi käytettävä tuotemalli eli se, kuinka tuotteet rakentuvat ja kuinka niitä tulee hallita. Kannattaa funtsia, koostuuko tuote esimerkiksi useista osista tai kokonaisuuksista, tai kuinka manuaalisesti ylläpidettävää tietoa olisi mahdollisimman vähän. 

Lataa legendaarinen PIM-oppaamme ilmaiseksi

Jos haluat saada kaiken olennaisen tiedon tuotetiedonhallinnasta stydissä paketissa, lataa legendaarinen PIM-oppaamme. Tai jos kiilaat mieluiten suoraan asiaan, keikkamanagerimme Matti Alalauri läväyttää hinnan PIM-projektillesi saman tien. 

PIM (product information management) on tämän päivän tuotetietojen hallinnan hitti. On aika dumpata Excelit ja muut taulukko-ohjelmat, ottaa PIM käyttöön ja siirtää yrityksesi nykyaikaan. Tässä kymmenen vinkkiä siihen, miten saat tuotetietosi rokkaamaan meidän rokkareiden avulla heti alusta saakka.

1. Aseta PIM-projektille tavoitteet

Ennen PIMin käyttöönottoa aseta itsellesi tavoitteet, jotka haluat saavuttaa PIMin avulla. Tavoitteet ovat tärkeitä, sillä ne määrittävät mittarit PIM-projektisi menestykselle. Tavoitteita voivat olla esimerkiksi tuotetiedon laadun parantaminen, mekaanisen työn vähentäminen tai tuotteen markkinoille saattamisen nopeuttaminen. Kun sinulla on tavoitteet selkeänä mielessäsi, rakennat PIMin tukemaan liiketoiminnan strategiaa.

2. Nimeä PIM-bändi ja määrittele prosessit

Vaikka PIMin käyttö tulisi olla koko organisaation laajuinen yhteinen prosessi, kokoa itsellesi PIM-bändi, joka työskentelee ensikädessä PIMin kanssa. Määritä tässä vaiheessa myös optimaalinen tiedonhallintaprosessi PIMin käyttöön sekä jokaisen PIM-bändiläisen rooli tässä prosessissa. Valitset PIM-bändiisi ne henkilöt, jotka tuntevat tuotteesi parhaiten. Näin pidät huolen siitä, että PIMin käyttö tukee mahdollisimman hyvin liiketoiminnallisia tavoitteita eli toisin sanoen tekee mahdollisimman paljon fyrkkaa.

3. Kouluta tiimi ja suunnittele PIMin käyttöönotto

Uusi tuotetiedonhallintajärjestelmä edellyttää uusia työskentelytapoja. Vie bändisi treenikämpälle ja varmista, että se saa kunnollisen koulutuksen järjestelmästä. Pidä huolta, että koulutuksen jälkeen joka ikinen bändin jäsen ymmärtää, kuinka PIM toimii ja mitä hyötyjä se työskentelyyn ja hallinnointiin tuo.

4. Määritä tuoterakenne

Toimivan tuoterakenteen luominen vaatii syvällistä ymmärrystä tuotekategorioista, tuoteperheistä, varianteista, ominaisuuksista ja siitä, miten katalogia käytetään eri kanavissa ja lokaatioissa. PIM on enemmän kuin hyvä rajapinta tuotteiden luomiseen, lukemiseen, päivittämiseen ja poistamiseen – se on suunniteltu auttamaan sinua muotoilemaan katalogisi vastaamaan eri kanavien ja lokaatioiden vaatimuksiin.

5. Tunnista tiedonlähteet ja kerää tuotetietoa

Jotta PIM toimii mahdollisimman tehokkaasti, tarvitset ajantasaista tuotetietoa hyvistä olemassa olevista tietolähteistä, näin tuotetietoja ei tarvitse ylläpitää useassa järjestelmässä vaan annetaan järjestelmien hoitaa homma. Oikeiden tietolähteiden valinta mahdollistaa laadukkaan tuotetietokannan luomisen. Laadi tuotetietokannan luomisen yhteydessä myös standardisoitu malli datan hallintaan.

6. Automatisoi katalogin hallinta

Yksi PIMin parhaista hyödyistä on sen tarjoamat automaatio-ominaisuudet, joiden avulla PIM-bändisi pääsee eroon tylsistä ja toistuvista tuotetiedonhallinnan työvaiheista. Näitä ovat mm. automaattinen tiedon etsiminen ja täydentäminen sekä tiedon tuonti ja vienti. Datan standardisoinnin, rikastamisen ja tuotetiedon hallinnan automaation ansiosta bändistäsi tulee paljon produktiivisempi, kun sillä jää enemmän aikaa muihin tärkeisiin hommiin, kuten keikkailuun.

7. Laita tuotetieto sille sopivaan kontekstiin

Tuotetiedon automaattinen rikastaminen on yksi PIMin keskeisimmistä hyödystä. Varmista, että tuotetieto on aina lokaatioon ja jakelukanavan kontekstiin sopivaa. Monikanavaisessa kaupankäynnissä tuotteiden kaikkien tietojen tulee olla mukautettu asiakkaan kontaktipisteisiin. Kansainvälisessä kaupassa on tärkeää, että tuotetieto löytyy asiakkaan omalla kielellä, tuotteiden koot paikallisilla mitoilla sekä hinnat oikealla valuutalla. Kaikkia näitä voidaan tehokkaasti hallinnoida PIMin avulla. Kontekstiinsa sopiva tuotetieto on suoraan yhteydessä sitoutuneempiin asiakkaisiin, suurempiin konversioihin ja pienempiin palautusmääriin. 

8. Ota validointiprosessi käyttöön

Satojen, jopa tuhansien tuotteiden hallinnassa on aina varaa inhimilliselle virheille ja epäjohdonmukaisille tuotetiedoille. On kuitenkin tärkeää, että virheet saadaan korjattua ennen tuotteiden julkaisua. PIMin validointiominaisuuksien avulla voit yhdenmukaistaa tuotteiden kuvaukset, minkä ansiosta tuotetiedot pysyvät johdonmukaisina, vaikka niiden hallinta olisi hajautettu eri tahoille.

9. Jaa kustomoitua tuotetietoa eri myyntikanaviin

Jokaisella myyntikanavalla on omat vaatimuksensa tuotetiedolle. Eri kanavia on nykyisin tolkuttomasti ja niiden määrä kasvaa jatkuvasti. Varmista siis, että PIMisi vastaa eri kanavien ominaisuuksiin ja vaatimuksiin.

10. Tee yhteistyötä, seuraa edistystä ja kehity!

PIMin mahdollisimman tehokasta käyttöönottoa ei tehdä kertaheitolla. Siksi sinun ja PIM-bändisi tulee yhteistyössä seurata PIMin kehitystä, jotta se voidaan optimoida tukemaan liiketoiminnallisia tavoitteitasi.

Joko nyt vaikutuit PIMistä?

Ota yhteyttä keikkamanageriimme Mattiin niin pistetään yrityksesi tuotetiedonhallinta kuntoon ehkä maailman parhaalla PIM-järjestelmällä eli Akeneolla. Jos taas hamuat lisätietoa keskitetystä tuotetiedonhallinnasta ja meidän tavasta toimia kliksuttele itsesi syvemmälle alla olevasta linkistä. 

 

SO LET IT BE WRITTEN

Ei hajuttomille ja mauttomille uutiskirjeille. Kyllä rakkaudella kootuille Mixtapeille, joihin on mahtunut vain ne kovimmat helmet, ja joita vain harvoille lainataan. Klikkaa itsesi kovimmalle VIP-listalle ja tilaa RockOnin Mixtape suoraan sähköpostiisi.